F.A. Sjöströmin suunnittelema Lapinlahden kirkko valmistui vuonna 1880. Lisää tietoa kirkosta ja sen historiasta löytyy Lapinlahden seurakunnan sivuilta.
Korjasimme kirkosta olleita lahovaurioita, joita oli näkyvissä ihan etsimättäkin. Ullakolta poistettiin lämmöneristeenä toiminut sahanpuru ja mineraalivilla, jolloin saatiin selville vaurioiden laajuus. Vanhat lämmöneristeet korvattiin selluvillalla. Koska selluvilla valmistetaan puusta, sen kosteuskäyttäytyminen vastaa ympäröiviä puurakenteita. Sisältämiensä booriyhdisteiden ansiosta se on kuitenkin paloturvallinen ja ehkäisee home- ja lahottajasienten kasvua.
Paikkaukseen ja paikatun rakenteen tuentaan käytettiin puuta. Raot tilkittiin pellavariveellä. Laudoituksen päälle asennettiin ilmansulkupaperi, jonka reunat tiivistettiin puukuitueristenauhalla ja nauhaa puristavilla kiinnitysrimoilla. Korjauksessa tarvittava puutavara teetettiin mallin mukaan täsmälleen samanlaiseksi kuin alkuperäinen. Pienet paikkapalat ja liitokset muotoiltiin käsityönä.
Lopuksi laipio maalattiin luonnonaineista valmistetulla öljymaalilla. Viimeisellä alla olevassa kuvassa näkyvä uusi väliseinä erottaa kuoron pukuhuoneen lehteristä. Se toteutettiin jättäen vanhat rakenteet ehjiksi, minkä ansiosta lehteri voidaan haluttaessa palauttaa myöhemmin alkuperäiseen asuunsa.